Instagram Travel Thursday: Nojatuolimatkailija

Olin eilen lukupiirissä, tarkalleen ottaen sen ensimmäisessä tapaamisessa. Jokaista paikalle saapuvaa pyydettiin tuomaan mukanaan kirja. Kirjaa valitessani yritin miettiä millainen lukija olen ja mikä kirja kuvaisi minua lukijana. Kirjahyllyä tutkiessa näkyvimmältä paikalta löytyvät matkailu- sekä luonto-, retkeily- ja kartografia-aiheiset kirjat. Vaikka niitä tuleekin luettua ahkerasti, en halunnut ottaa mukaani Lonely Planetia tai Otavan Värikasviota.

Ensimmäinen ajatukseni oli hakea kirjastota Vivi-Ann Sjögrenin Saharan aamut ja illat, mutta koska olin kirjan valinnan kanssa liikkeellä aivan liian myöhään oli valinta tehtävä omasta kirjahyllystä. Jouduin pitkään pohtimaan kahden hyvin erilaisen kirjan välillä, mutta lopulta sain päätökseni tehdyksi ja mukaan valikoitui Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Toisena vaihtoehtona Hosseinin rinnalla oli Ranya ElRamlyn Auringon asema. Kyseinen kirja tosin löytyi lukupiirimme inspiraatioksi tuodusta kirjapinosta, joten pääsin kehumaan sitäkin.

Lukupiirissä esittäytyessämme kävimme läpi myös sitä millaisia lukijoita olemme ja mitä lukupiiriltä toivoimme. Itse kuvailin itseäni entiseksi himolukijaksi, joka on rakastunut matkakertomuksiin ja vieraiden kulttuurien kuvauksiin, mutta ahmii välillä myös faktaa sekä dekkareita. Lukupiiriltä taas toivoin lisää vinkkejä ja inspiraatiota lukemiseeni.

Vielä illallakin mietiin miksi jokin kirja on hyvä ja toinen ei, miksi luen matkakirjoja tai haluan lukea vieraaseen kulttuuriin sijoittuvia kokemuksia. Oppiakseni, saadakseni tietoa ympäröivästä maailmasta ja voidakseni kuvitella itseni toisaalle. Avatessani kirjan voin matkustaa sen sivujen kautta toiselle puolen maailmaa. Tai vaikka vain muutaman kilometrin päähän Hervantaan, kuten tällä hetkellä yöpöydältäni löytyvän Seppo Jokisen Hervantalaisen kautta. Kirjat ovat minulle erityisesti irtiottoja arjesta, pieniä lomamatkoja rutiinien keskellä.

20140305_213730_1

Tottakai mukaansa tempaava juoni on tärkeä. Kuitenkin harvoin muistan lukemistani kirjoista enää jälkeenpäin niiden juonta. Muistan vain kirjojen tunnelman tai tekstin kauneuden. En juurikaan pidä runoudesta, mutta lauseiden kauneus jää mieleeni. Juuri ne muistan Auringon asemasta sekä kaikista Sjögrenin kirjoista. Hetkien kuvaamisen kauniilla lauseilla, yksittäisiin lauseisiin sisältyvät tarinat ja niiden herättämät ajatukset. Myös Tove Janssonin Kesäkirjasta muistan sen tunnelman, juoni on kadonnut jonnekin aivojeni syövereihin.

Parasta kirjoissa ovat juuri toiset maailmat joihin uppoutua, ja joiden kautta kenties oppia uutta. Aina tosin kirjojen ei tarvitse olla niin kovin vakaviakaan, tästä hyvänä esimerkkinä tällä hetkellä repussani kulkeva bussimatkojen piristys: Judith Schalanskyn Pocket Atlas of Remote Islands.

Kuten lukupiirissä, ajattelin kysyä apua myös täällä. Onko kenelläkään siis vinkata hyviä matkakirjoja? Kirjailijoita, joiden teoksiin muutoin kannattaisi tutustua? Juonen tai kirjoitustavan puolesta kauniita teoksia?

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday-kampanjaa. Instagramista kampanja löytyy hashtagilla #igtravelthursday. Kampanja kokoaa viikoittain yhteen matkailuaiheisia blogipostauksia ja nämä postaukset löytyvät kootusti kampanjan suomalaisten järjestäjien Destination UnknownRunning with Wild Horses ja Kaukokaipuu blogeista.

Mainokset

12 Comments Add yours

  1. ”Entinen himolukija” kuulostaa tutulta myös täällä. Lukemiselle pitäisi ehdottomasti järjestää hieman enemmän aikaa… :)

    Muutamia omia matka-aiheisia suosikkejani ovat:

    The Geography of Bliss: One Grump’s Search for the Happiest Places in the World (Eric Weiner)
    Behind the Beautiful Forevers: Life, Death, and Hope in a Mumbai Undercity (Katherine Boo)
    Wild: From Lost to Found on the Pacific Crest Trail (Cheryl Strayed)
    Shy Feet: Short Stories Inspired by Travel (Frances Thompson)

    Kannattaa kurkata Goodreads jos se ei ole jo tuttu, sieltä löytyy paljon lukuinspiraatiota! Itse taisin kuulla tuosta Liikkeellä-blogin Sofialta.

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Tuota Cheryl Strayedin kirja olen joskus pyöritellyt käsissäni, muistui mieleen vasta nyt kun googlailin näitä nimiä. Täytyykin tutustua siihen ja noihin muihinkin suosikkeihisi! :)

      Tykkää

  2. VeeraBianca sanoo:

    Matkailuaiheisia kirjoja pitäisi kyllä itsekin lukea enemmän, kiitos siispä inspiksestä!

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Mukavaa jos voin jakaa inspistä, näistä kommenteista samoin kuin koko ig travel thursday-kamppiksesta on itsekin saanut sitä! :)

      Tykkää

  3. Teea sanoo:

    Ihanan erilainen matkapostaus :). Rakastan lukemista ja yritän aina etsiä uutta luettavaa. Lukeminen on matkoja omaan mielikuvitukseen ja kirjoitettu sana kelpaa melko monipuolisesti. Todellisiin paikkoihin sijoittuvat kirjat ovat kuitenkin hienoja juuri siksi kun niihin paikkoihin voi oikeastikin matkustaa.

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Todellisiin paikkoihin sijoittuvissa kirjoissa on toisaalta se huono puoli, että mielenkiintoiset paikat haluaisi päästä näkemään itsekin. Pitäisi varmaan lukea enemmän omalle kotiseudulle sijoittuvaa kirjallisuutta, niin tulisi halvemmaksi. :)

      Tykkää

  4. Annika sanoo:

    Tää oli kiva postaus, itsekin tykkää lukea kirjoja, joista oppii eri kulttuureista tai ne liittyy muuten matkailuun. Omassa blogissani olen listannut lukemiani kirjoja, joten sieltä ”kirjat”-tunnisteen takaa löytyy paljon tälläisiä :)

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Kiitos, ajattelin että moni muukin varmasti lukee ja tätä kautta saisi vinkkejä lukemiseen samanhenkisistä aiheista kiinnostuneilta! Täytyykin käydä vilkaisemassa mitä kaikkea olet lukenut, josko sieltäkin löytyisi lisää inspistä. Ja samantien täytyy todeta, että olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutta olen ehkä maailman huonoin kommentoija joten en ole ikinä saanut sinnekään mitään kommentoitua. Kiitos siis tätä kautta inspiroivasta blogista! :)

      Tykkää

  5. Katja sanoo:

    Heih, ihanaa kun on muitakin himolukijoita! Ja hyvä kun voi itsekin vakoilla sitten kommenteista itselleen luettavaa :) Tilasin tuon Tuhat loistavaa aurinkoa ja se odottaa Suomessa paluutani. En ole lukenut mitään Lähi-Itään sijoittuvia kirjoja (ja muutenkin alueen tietämys vähän heikoilla) niin ajattelin aloittaa itseni sivistyksen juuri tuolla kirjalla kun sitä on kehuttu niin paljon.

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Kivaa jos joku löytää tätä kautta uutta luettavaa! Tuhat loistavaa aurinkoa on todellakin hyvä kirja, mutta voin varoittaa jo etukäteen että kun sen lukemiseen kannattaa varata aikaa. Siis siinä mielessä että kun kirjan kerran ottaa käteensä, ei sitä halua laskea alas ennen kuin on lukenut jokaisen sivun. Myöskään julkisilla paikoilla lukemista en suosittele, etenkään jos olet yhtään samanlainen itkupilli kuin itse olen. Luin kirjaa junassa ja alkoi jo hävettää se kokoaikainen itkeminen. :D

      Tykkää

  6. Luin joskus tuon Ranya El Ramlyn Auringon aseman, mutta pakko myöntää etten nyt vähään aikaan oo ehtiny lukemaan mitään. Jossain vaiheessa luin kovasti New Englandiin sijoittuvia kirjoja… sen jälkeen North Carolinaan. Ja ilmeisesti niillä oli mun alitajuntaan jonkinlainen vaikutus, sillä matkustinkin sinnepäin yhtenä vuonna! Tulikärpäset Etelävaltioissa oli yhtä upeita kuin kirjassakin. :)

    Tykkää

    1. Johanna sanoo:

      Itse en ole juurikaan lukenut Pohjois-Amerikkaan sijoittuvia kirjoja, pitäisikin hankkia sivistystä myös siltä saralta. Ja oi ihanat Etelävaltiot, niihin sijoittuvaa kirjallisuutta täytyy ehdottomasti etsiä käsiini ja fiilistellä sen jälkeen viiden vuoden takaista reissua sille suunnalle. Kiitos kun palautit kyseiset osavaltiot taas mieleen!

      Tykkää

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s