Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa

Kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua, ja vaikka lupasin itelleni että tämä blogi rupeaa jatkossa päivittymään säännöllisesti niin kuinkas kävikään. No nyt kun ei oo enää töitä tiedossa, niin ehkä tässä työhakemusten kirjottelun lomassa saa tuotettua tännekin jotain sisältöä. Vaikka mieluiten kyllä ottaisin mahdollisimman pian vastaan jonkun uuden työn ja päästäisin blogin takas retuperälle…

Vapun retkikohdetta pohtiessani päädyin selailemaan viime vappuna Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon tehdyn päiväretken valokuvia. Kyseinen reissu oli ensimmäinen uuden kameran kanssa tehty ja johtuen täysin uudenlaisesta kamerasta ja erittäin kylmästä ja tuulisesta säästä, oletin että valokuvat ei oo kovinkaan onnistuneita. Joten reissun jälkeen latasin ne koneelle ja unohdin sen siliän tien. No nyt kun kävin niitä läpi niin ihan onnistuneita otoksiahan sieltä löytyi, vaikka toki joukossa oli erinäisiä harjoituskappaleitakin. :)

Retki aloitettiin jättämällä auto Nummijärven puoleiselle parkkipaikalle. Heti parkkipaikan vierestä löytyi lyhyt rengasreitti näkötornille. Korkeanpaikan kammoisen on tottakai aina päästävä kiipeämään niihin, tällä kerralla torni oli harmittavan tukevan oloinen ja kaikki kauhukokemukset jäi väliin. Maisemat oli kuitenkin kipuamisen arvoiset!

Helppo hengittää
Helppo hengittää

Lintutornin juurelta löytyi muuten tulistelupaikkakin. Noin 90% vastaantulijoista nähtiin täällä makkaraa paistamassa. Vaikka mieli teki, jätin mainitsematta voimassa olevasta metsäpalovaroituksesta. Noin niitä tulevia vastuullisia retkeilijöitä kasvatetaan, huoh…

Lintutornilta matka jatkui keskiajalta peräisin olevalle Kyrönkankaan kesätielle, joka kulkee koko kansallispuiston läpi. Tänä päivänä museotiellä kulkee valtakunnallinen pyöräilyreitti, joten kansallispuiston alueella tie oli hyvässä kunnossa ja nevalla kulkevan tien märkiin kohtiin oli rakennettu sillat helpottamaan kulkua.

Kyrönkankaan kesätie
Kyrönkankaan kesätie

Kansallispuistosta löytyy vain yksi noin neljän kilometrin mittainen rengasreitti, jonka mekin kiersimme. Lintutornilla poikkeamisen jälkeen kuljimme kesätietä pitkin Salomaan puoleiselle parkkipaikalle ja sieltä suuntasimme kohti varsinaista nevaa ja Kauhalammen kiertävää pitkosreittiä. Vaikka kansallispuiston reitistö on lyhyt niin ilahduttavasti molemmilta parkkipaikoilta löytyi hyvät vessat ja kaivot kävijöitä palvelemasta.

Salomaa
Salomaa

Pitkosreitti oli viime keväänä uusinnan kohteena. Tästä kertoivat niin erittäin hyväkuntoiset pitkokset, kuin niiden vierestä tasaisin väliajoin löytyvät vanhoja lankkuja sisältäneet kasatkin. Maisemaahan ne vähän rumensivat, mutta hyvä että näitä uusitaan. Vaikka sitten puutappien sijasta käyttäisivätkin nauloja… Ja erityisen hyvä että uusitaan kunnon puisilla pitkoksilla, eikä niillä viime kesänä Kristiinankaupungissa vastaan tulleilla muovisilla pitkospuun korvikkeilla. Sanotaanko vaikka, että ei jatkoon…

Kauhanevalla
Kauhanevalla

Nevalla maisemat olivat hienot, mutta tuuli ja parin asteen lämpötila pitivät etenemisvauhdin hyvänä. Etenkin retkiseuralla, joka saattoi ylipäätään olla reissussa mukana puolipakolla. Palelusta huolimatta halusin leikkiä uudella kamerallani ja testailla sen ominaisuuksia.

Kauhaneva
Kauhaneva

Näitä kuvia koneelta selatessani muistin lapsuudenajan lempivärejä koskevat traumani. Kun ystäväkirjoissa yms kysyttiin lempiväriä kirjoitin aina omikseni vihreän, ruskean ja sinisen. Sain aina kuulla siitä miten ruskea ensinnäkin on ällö, ja nuo muutkin värit ovat poikien värejä. No en ollut silloinkaan mikään kovin tyttömäinen, mutta näitä kuvia katsoessani tulin siihen tulokseen että kyllä nuo samat värit edelleen ovat niitä kaikkein kauneimpia!

Kauhalammi
Kauhalammi

Jossain vaiheessa pitkoksia kulkiessa paleleva retkiseura ilmoitti, että tämä oli sitten viimenen reissu ikinä jolle hän lähtee niin että pitää poistua autostakin. Menin sitten lupaamaan, että kunhan päästään takaisin Kyrönkankaan museotielle, kaivan repustani eväitä. Tein sen myös, mutta jostain syystä yks jääkylmä suklaapatukka kahdelle ihmiselle ei kuulemma ollut riittävästi. Kauhean nirsoa retkiseuraa! :D

Eväätkin oli!
Eväätkin oli!

No, loppumatka takaisin autolle kulki tosiaan sitä Kyrönkangasta pitkin ja puiden keskeltä löytyi sen verran tuulensuojaakin että suuremmilta paleltumilta vältyttiin. Ja autolle päästyä sitten lämmöt täysille ja kuski parka kuvitteli pääsevänsä kotiin saunan lämmitykseen. Vaan tottakai matkalla täytyi vielä pari pysähdystä tehdä! Ensimmäinen niistä tehtiin Nummikankaalla kansallispuiston tien ja isomman tien risteyksessä sijaitsevalle Lapinkaivolle.

Lapinkaivo
Lapinkaivo

Ihan tien varressa sijaitseva jääkauden aikaan syntynyt iso suppakuoppa oli jälleen kohde joka sai kuskin kiroamaan mielessään! Itse olisin mielelläni kiertänyt pienen lammen ja käynyt ihmettelemässä sitä toisella puolella kohoavalta harjulta. Ilmoitus siitä miten saisin kävellä sen lähemmäs 100 kilometriä kotiin, sai ajatukset kuitenkin muuttumaan aika nopeasti. Autossa kuitenkin piti vielä pitää pieni esitelmä tuosta mun silmin superkiinnostavasta kohteesta. Ensinnä koko Lapinkaivon syvyyttähän ei ole saatu ikinä mitattua, tämä tosin johtuu liejupohjasta eikä mistään pohjattomasta kaivosta. Kuitenkin tuolta pohjasta kerrotaan löytyvän muiden muassa venäläisten tykkejä ja ruumiitakin. Lisäksi Lapinkaivon rannoilta on kuulemma edelleen nähtävissä muinaisten asuinpaikkojen jäänteitä. Täytyy varmaan joku toinen kerta lähteä kiertämään tuotakin luonnonihmettä!

Mainokset

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s