Siitä se ajatus sitten lähti – kiitos Instagram!

Alkuun pahoittelut huonoista kännykkäkuvista! (Ja tästä Bloglovin’ linkistä, ryhdyin lopulta käyttämään tuota palvelua ja palailen asiaan myöhemmin kun edes itse osaan käyttää tuota palvelua Follow my blog with Bloglovin )

Selailen Instagramin kuvavirtaa monta kertaa päivässä. Valitettavan harvoin saan sinne(kään) kommentoitua mitään, mutta käyn tykkäämässä kivoista kuvista. Joskus myös päädyn ottamaan tarkemmin selvää jostakin kivalta näyttävästä paikasta.

Viime perjantaina lähdin pyörälenkille. Sille samalle reittivalinnasta riippuen 10-20km pituiselle lenkille, jota tulee poljettua kesällä lähes viikoittain. Matkalla mietiskelin miten mukava oli kun aurinkokin paistoi muutaman päivän sateen jälkeen. Jossakin vaiheessa Peltolammin nurkilla muistin Fat in Bangkok -blogia kirjoittavan Katjan Peltsua hehkuttavat tekstit sekä instagram-kuvat. Olin vain vähän aikaa sitten tarkastanut kartasta, missä tämä Pärrinkoski oikeasti sijaitsee.

Pärrinkosken kuvat mielessäni päätin käydä tarkastamassa paikan itse. Odotukset eivät olleet kovin suuret ja ajattelin ”kosken” olevan joku pieni ojan liru jossa kenties olisi pienen pieni putous tai pari. Vähäisistä odotuksista huolimatta poikkesin pyörätieltä metsän siimekseen, ja pienen harharetken jälkeen alitin rautatien ja tiesin olevani oikealla suunnalla. Vielä vähän matkaa eteenpäin ja törmäsinkin punaiseen omakotitaloon. Oletin ajaneeni koko kosken ohi ja saapuneeni jo Sarankulman puolelle, mutta talon nurkilla alkoi kuulua veden ääniä ja päätin poiketa pois pyörätieltä. Vasta pyörän päältä hypättyäni huomasin, että olihan siellä oikein kylttikin näköalapaikalle. Ainakin jos oli tulossa Sarankulman suunnalta ja näki tekstin kaiken tuherruksen alta. :)

Pyörä piiloon pusikkoon, muutama metri polkua alaspäin ja sielähä se koski olikin! Ja paljon hienompana kuin olin odottanut! Eihän se mikään erityisen iso ollut, mutta oikein nätti ja viime päivien sateiden jälkeen virtaama riitti täyttämään jokaisen kivenkolon. Vehreässä notkossa kivien seassa virtaava puro oli kuin täysin toisesta maailmasta.

Ketunleipä kukki, kotkansiivet (ehkä? Täytyisi taas kerrata kasvejakin pitkästä aikaa) olivat kauniilla kerillä valmiina aukeamaan ja puissa oli jo isot silmut. Vastarannan vanhassa metsässä oli selvästi kuljettu paljon, koska maasto oli kulunutta. Puron yli oli kaatunut puita useammassakin kohdassa ja houkutus toiselle puolen kulkemiseen oli suuri. Märät kivet ja puunrungot sekä polulta mutaa pohjiinsa keränneet kengät kuitenkin saivat kohtalaisen vähäisen itsesuojeluvaistoni heräämään.

Tämä kaupungin keskeltä löytyvä pieni lehtomainen saareke oli niin rauhallinen, että jossakin vaiheessa pelästyin muutaman sadan metrin päästä ohi suhahtavaa junaa. Olin jo unohtanut koko radan olemassaolon ja meinasin ääntä pelästyessäni molskahtaa komeasti kivikosta Pärrinkoskeen. Ja sitä kivikkoa tuolta todella löytyi, en välttämättä kovin liukkailla kengillä tai märällä kelillä tuonne lähtisi.

Mietiskelin myös että paikalla olisi kiva poiketa vaikka kummitytön kanssa, mutta pienet kivenkolot joista näkyi virtaavaan veteen, saivat nuo ajatukset ainakin hetkellisesti pois mielestä. Annetaan neidin vielä vähän kasvaa, vaikka hän nuoresta iästään huolimatta jo nyt onkin selvästi kummitätiään varovaisempi ja ”tervepäisempi.”

Vaikka ennakkoon ajattelin, että käyn nyt vilkaisemassa tuon paikan kun kerran melkein matkan varrella on, niin lopulta päädyin ihmettelemään Pärrinkoskea yli puolituntia. Sen verran kauan, etten meinannut lähtiessä enää löytää pusikkoon kätkemääni pyörää. Ilmeisen syvällä takaraivossa ovat stereotypiat Peltsusta kun ensimmäinen ajatus oli, että nyt se pyörä sitten pöllittiin… Onneksi kyse oli tällä kerralla kuitenkin siitä, että olin liian fiksu itselleni ja lopulta pyöräkin löytyi sieltä minne sen olin jättänytkin.

Kotiinpäin polkiessa huomasin kyltin, joka kertoi että alue kuuluu Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualueeseen. Ja kotona pienen googlailun jälkeen kävi ilmi, että se punainen omakotitalo oli Peltolammilla aikoinaan sijainneen myllyn myllypirtti. Pakko myöntää, että Pärrinkoski teki kyllä vaikutuksen! Kiitos siis vinkistä Katja ja instagram! Voin suositella muillekin Pärrinkoskella käyntiä, sillä paikalle on todella helppo päästä niin Peltolammin kuin Sarankulmankin puolelta! Pöyrälenkin loppumatka menikin mietiskellessä, että tuonne täytyy kyllä vielä palata kunnollisen kameran kanssa. Kotiin päästessä gps näytti kuljetuksi matkaksi yhteensä 17km ja kellon mielestä kyseessä oli ollut hyvä lenkki. Olin kyllä samaa mieltä!

Mainokset

One Comment Lisää omasi

  1. Katja sanoo:

    Voi ihanaa ja hienoja kuvia!! :)))
    Mäkin oon ihmetellyt tuota punaista pirttiä eli kiitoksia nyt tiedosta, että kyseessä on tuollainenkin rakennus! Itsekään en ole vielä koskea ylittänyt, mutta ehdottomasti kyllä joku päivä sinne riskillä kapuan, oikein syyhytyttää päästä näkemään minne ne tallotut polut vievät.
    On tuo kyllä niin hieno paikka ja muutenkin se metsä on ihanan rauhoittava.

    Tykkää

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s