Etelän Inaria ihmettelemässä eli Pukalan virkistysmetsässä

Vappuna oli taas hyvää aikaa suunnata retkelle vähän kotimetsiä kauemmas. Pitkällisen pohdinnan jälkeen retkikohde valittiin Siikanevan ja Pukalan virkistysmetsän väliltä. Viime vuodesta oppineina, aukeat paikat päätettiin jättää väliin ja lähteä tutustumaan Orivedellä sijaitsevaan Pukalaan.

Alueena Pukalan virkistysmetsä ei ole mikään suuren suuri, mutta ilmeisesti edelleen metsätalouden piirissä olevalla alueella kulkee kaksikin rengasreittiä. Molemmatkin reitit kiertäisi hyvin päivän aikana, sillä mittaa niillä on vain kuutisen kilometriä. Tällä kerralla ei aikaa kuitenkaan ollut molempien kiertämiseen joten valintoja täytyi tehdä. Tietyin osin sovellettu eteläisempi rengasreitti valikoitui kohteeksi Pukalajärven vuoksi.

Pukalajärveä on tosiaan nimitetty Etelä-Suomen Inariksikin. Järvi on kirkasvetinen ja syvä, syvimpien kohtien ollessa jopa yli 50 metrin syvyisiä. Järven rannat samoin kuin saaret olivat komean kallioisia ja toivat monessa kohdin karuudessaan sen luvatun Lapin mieleen. Harmittavasti vaan meidän retkipäivänä keli oli valokuvaamisen kannalta huonoin mahdollinen. Välillä ripsotteli vähän vettä, välillä aurinko näyttäytyi pilvien raosta. Suurimmaksi osaksi taivas oli kuitenkin todella painostavan harmaa pilvimassan peittämä. Yritä siinä sitten kuvata tummia kallioisia saaria. Noh, kuvat näyttävät mustavalkoisilta vaikka eivät sitä ole.

Maastoltaan ainakin Pukalan eteläosa oli mäkistä. Seuraavana päivänä pakarat kyllä tiesi kiivenneensä. Lisäksi keväisten sateiden ansiosta maasto oli monin paikoin vetistä, joten vedenpitävät kengät olivat tarpeen. Toisaalta alueen puroissa riitti kivoja pieniä koskia ja putouksia ihailtavaksi kun vettä oli paljon. Suurelta osin reitillä tuli kiivettyä aina yhdeltä mäeltä seuraavalle, ja korkeiltakaan paikoilta ei avautunut kovinkaan hyviä näköaloja.

Lenkki, joka tuli kierrettyä lähti Siitinjärven parkkipaikalta ensin Iso-Musturi järven rantaan ja siitä Neejärven ohi kohti Pukalajärveä. Pukalan rannalla pidettiin tauko Roninmaan laavulla. Olin edellisviikolla tehnyt XXL:n retkiruoka osastolta heräteostoksen paristakin erilaisesta retkikahvista. Niistä testiin lähti Growers Cup-merkin etiopialainen kahvi. Olihan tuo näppärä idea, en (vielä tuossa vaiheessa) omistanut kuin vanhan kunnon tenu-trangian eikä sitä viitsinyt pelkän kahvin vuoksi raahata mukaan. Joten termariin vain kuumaa vettä ja tuo pussi niin ihan juotavaa siitä tuli. Vähän laihaa retkellä juotavaksi, mutta kyllä tuo aina murukahvin voittaa!

Kahvitauon ja laavun edessä olevan pienen saaren tutkimisen jälkeen matka jatkui takaisin kohden Iso-Musturia ja sen itäreunasta Siitinjärvelle palaavaa yhdysreittiä. Etenkin polku Roninmaan laavulta Valkealahden pohjukkaan oli maisemaltaan mahtava! Vasemmalla puolen aukesi kokoajan maisema Pukalajärvelle ja polku kulki aivan rannassa. Välillä kuljettiin jopa pitkosten tapaisilla pystysuorana rannasta nousevien kallioiden juurella. Pukalajärveltä sisämaahan käännyttäessä kiivettiin taas ylös alas kallioisessa ja välillä liukkaassakin maastossa.

Vaikka piipahdus Pukalassa oli nopea jäi alueesta todella positiivinen kuva ja joskus täytyy ehdottomasti lähteä tutkimaan myös alueen pohjoisosan rengasreitti. Myös tuon reitin varrelta löytyy laavu ja haaveilinkin jo yön yli retkestä alueelle. Jättäisi auton esimerkiksi Siitinjärvelle ja kävelisi siitä yöksi Roninmaan laavulle. Seuraavana päivänä sitten jatkaisi eteläisen reitin takaisin autolle ja yöpymiskamojen jättämisen jälkeen jatkaisi matkaa pohjoiselle reitille, jossa voisi keitellä kahvit tai ruoat Valkeajärven rannalla ja palata takaisin autolle.

Mainokset

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s