Isojärven kansallispuisto

Sain joitakin viikkoja sitten äitini kylään viikonlopuksi. Ja äiteen paikalle saapuminen tarkoittaa myös autoa. Tällöin käydään isoissa marketeissa kauppaostoksilla, mutta erityisesti jossain retkellä. Tällä kerralla kohteeksi oli jo etukäteen valikoitunut Isojärven kansallispuisto.

Isojärvi

Auto jätettiin Huhtalan tien päästä löytyvälle Kalalahden parkkipaikalle, josta matka alkoi kohti Kalalahden tulipaikkaa. Matkalla kuljettiin ruskan kaunistaman Kalakorven laitaa.

Kalakorpi
Kalakorpi

Olin yllättynyt siitä, miten paljon lehtipuita kansallispuiston alueelta löytyi. Joka puolella oli koivua ja haapaa. Alkumatka kuluikin keskustellen siitä miksi haapaa kasvavaa metsää kutsutaan. Haavikoksi? Ja onko oikein sanoa, että tuolla kasvaa paljon haapoja? Ja tuleeko sukunimi Haapoja paikasta jossa kasvaa paljon haapoja? Entä Haavikko? Ovatko Haapoja ja Haavikko lopulta synonyymejä?

Kalakorpi
Kalakorpi

Äiteen onneksi aika pian saavuttiin Kalalahden tulipaikalle, ja 5-vuotias sisälläni alkoi intoilla tiedosta että järven toiselta puolen löytyy legendaarinen Ouninpohja. Niin paljon kuin luontoa rakastankin, on ralliautoilu sen verran syvällä geeneissä, että sana Ouninpohja aiheuttaa pienimuotoisen hyperventilaatiokohtauksen. Saatoin myös kuluttaa energiaani ehdottaessani paluumatkalle ”pientä” lisälenkkiä. Ei onnistunut. Koska Kalalahden kohdalla matkaa oli taitettu vasta pari kilometriä, pidettiin tulipaikalla vain pieni tauko ihmetellen kivisiä rantoja ja uskomattoman kirkasta vettä, ja sen jälkeen matka jatkui Isojärven rantaa pitkin kohti Vahterjärveä.

Isojärvi
Isojärvi

Tämä pätkä polusta oli mainittu netissäkin reitin vaikeimmaksi osuudeksi ja siksi sitä tosiaan voi kuvailla. Suuret korkeuserot yhdistettynä juurakkoiseen ja kivikkoiseen polkuun olisivat riittäneet tekemään polun haastavaksi. Kun näihin yhdistettiin vielä puista pudonneet lehdet sekä edellisen päivän sade, oli kulkeminen välillä kovinkin jännittävää. Toisaalta tämä osa polusta oli myös mukavan vaihtelevaa niin maisemiltaan kuin kasvillisuudeltaankin.

Isojärvi
Isojärvi

Lisähaastetta kulkemiseen sai vielä poimimalla matkalta viimeisiä jäljellä olevia mustikoita sekä Vahterjärven komeiden jäkäläkankaiden puolukoita. Seuraavana päivänä kaikki kapuaminen, tasapainoilu ja kyykkäily kyllä tuntuivat reisissä. 

Taukopaikaksi olimme valinneet Vahterjärven laavun, jolle saapuivat yhtä aikaa kanssamme myös ainoat puistossa näkemämme kulkijat. Rauhallista siis oli perjantaina päivällä. Kuppikuuman-mittaisen tauon jälkeen päätimme juoda kahvit seuraavalla nuotiopaikalla Lortikan parkkipaikan lähellä. Vahterjärveltä Lortikkalammelle on mahdollista kulkea kahta eri reittiä (tai no kolmea, kuten kävi ilmi) sillä reitti kulkee Lortikanvuoren luontopolkua pitkin.

Vahterjärvi
Vahterjärvi
Vahterjärvi
Vahterjärvi

Vahterjärveltä lähtiessä valitsimme luontopolun vasemmalle haarautuvan reitin, jonka tiesin kulkevan myös kansallispuiston sisällä olevan rauhoitusalueen kautta. Yleensähän tällaiset alueet ovat maisemiltaan hienoja, joten valinta oli helppo. Tälläkin pätkällä polku tuntui aika hankalalta kulkea, mutta jatkoimme matkaa ohittaen kauniin pienen metsälammen.

Vahterjärven laavu
Vahterjärven laavu

Jossakin vaiheessa tulimme t-risteykseen, jossa oli viitat kohti Lortikkaa ja Herettyä. Edessä päin näkyi hyvin kapea ja vähän kuljetun näköinen polku ja sen vieressä kieltoalueen merkki. Tämä vähän ihmetytti, sillä kuvittelimme jo kulkeneemme kieltoalueella. Päättelimme kuitenkin, että tämän ison polun varteen oli varmuuden vuoksi merkitty näitä polkujen risteyksiin ja meidän puoleltamme kyltti oli vain kadonnut ajan mittaan. Jatkoimme siis isoa, selvästi maaperään kulunutta polkua pitkin kohden Lortikkaa. Polku oli selvästi vanha ja lähes tikkusuora, sen suoruus pisti jopa pohjalaisten silmään.

Tasaista polkua Heretyn ja Lortikan välillä
Tasaista polkua Heretyn ja Lortikan välillä

Siinä kulkiessa oloni alkoi myös vähitellen muuttua ahdistuneemmaksi, vaikken mitään varsinaista syytä tähän osannut sanoa. Jossakin kohdin puuston vähän harventuessa aloin ymmärtää mistä tuo olotila johtui. Puiden takaa ei nimittäin näkynytkään taivasta vaan korkealle niiden latvuksiin saakka ulottuva kalliojyrkänne. Majesteettinen jyrkänne tosiaan sijaitsi kaukana puiden takana, ja se yhdessä polun toisella puolen kohoavien kallioiden kanssa loi laaksoon painostavan tunnelman. Erityisesti jälleen näin pohjalaiselle, joka tarvitsee ympärilleen tilaa hengittää. :)

Lortikanvuoren luontopolulla
Lortikanvuoren luontopolulla

Lopulta metsämaisema jälleen avautui kun lähestyimme Lortikkaa ja samalla kävi ilmi, että olimme kulkeneet eri reittiä kuin tarkoitus oli. T-risteyksestä meidän olisi pitänyt jatkaa kulkuamme sen rajoituskyltin ohi pienelle polulle, jos olisimme halunneet pysyä luontopolulla. Koska sinnepäin ei näkynyt kylttejä ja iso polku näytti huomattavasti lupaavammalta pelkän metsähallituksen sivuilta kännykkään ladatun kartan ja repun taskusta löytyvän kompassin kanssa liikkuville, olimme vahingossa päätyneet Heretyn ja Lortikan kämpät yhdistävälle 1950-luvulla rakennetulle polulle. Jo tuolloin reitti oli tehty polkupyörällä kuljettavaksi, joten suoruus ja tasaisuus sekä selvästi maastoon uurtunut polku selittyivät tällä. Tuota reittiä voi muuten tänä päivänä pyöräillä edelleen ja jopa kaltaiseni pyörän kanssa erittäin arka ja kertaalleen betoniseinään ajanut (älkää kysykö… :D ) uskaltaisi varmasti lähteä tuota polkua ajamaan.

Yläinen Lortikka
Yläinen Lortikka

Meidän oli tosiaan tarkoitus keittää kahvit kartan mukaan Yläisen Lortikan rannalta löytyvällä tulipaikalla. Tulipaikka kyllä löytyi ja periaatteessa penkillä seisten olisimme voineet kauniin lammenkin nähdä. Tulipaikka oli kuitenkin kaikkea muuta kuin houkutteleva ympäristöltään ja jo ennen Vahterjärveä seuraamme lyöttäytyneet hirvikärpäset ahdistivat sen verran että päätimme jatkaa matkaa pienen tauon jälkeen kohti autoa ja ajaa sillä joko Huhtalan torpan pihaan tai Nokipohjan veneenlaskupaikalle keittämään kahvit.

Yläinen Lortikka
Yläinen Lortikka

Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut kuitenkin pysähtyä Lortikkaan kahville ja syödä samalla vähän suklaata. Matka Lortikalta takaisin Huhtalaan oli nimittäin matkan tylsin. Aluksi maisemia jaksoi ihastella. Polku kulki korkeiden kallioiden väleissä ja aina välillä näkyi pieniä erämaisia järviä. Kallioiden päällä kasvoi jäkälää, kun taas kallioiden välit olivat kauniin vihreän sammalmaton peittämiä. Jonkin aikaa kuljettuamme pienet järvet loppuivat ja sen jälkeen maisema tosiaan oli noita kallioita ja niiden välissä kulkevaa polkua ja polun varren sammalta.

Loppumatkan maisemia
Loppumatkan maisemia

Kaunista toki, mutta kun mieltä kaihersi vielä se väliin jäänyt kahvikin, olisi tuolta matkalta toivonut löytävänsä jotakin vaihtelua ja erilaistakin nähtävää. Lisäksi tasaisin väliajoin niskaan tippuvat hirvikärpäset laskivat tunnelmaa entisestään.

Luolan tapainen polun varrella
Luolan tapainen polun varrella

Pientä piristystä reittiin toi Kalakorven ylittäminen ja polun kääntyminen sen laitaan. Tässä vaiheessa oli vaihtoehtoina kävellä joko lyhintä tietä autolle eli kääntyä vasemmalle tai suunnata oikealle ja mennä Kalalahden tulipaikalle keittämään ne kaivatut kahvit. Mutta koska inhoni hirvikärpäsiä kohtaan ylittää lähes kaiken muun, olin tavoistani poiketen erittäin valmis palaamaan kaupunkiin. Eli suorinta reittiä kohti autoa. Tämähän tosin tiesi viimeisen kilometrin ajalle jalkojen alle vanhaa tienpohjaa. Voin kertoa, että tylsää oli mutta lopulta autokin löytyi ja pääsin suorittamaan perinteistä ’montako hirvikärpästä hiuksissa’-tutkimusretkeäni ja vannomaan taas kerran muuttavani jonnekin niin pohjoiseen ettei näitä viheliäisiä elukoita sieltä löytyisi. Saatoin myös uhkailla pääni kaljuksi ajamisellakin, vaikka ajatus paljaaseen päähän kopsahtavasta hirvikärpäsestä vasta iljettävä onkin!

Kalakorpi
Kalakorpi

Poistettuani hiuksistani ja vaatteistani kymmenkunta uutta ystävää lähdimme ajelemaan takaisinpäin. Olin sen verran kiukkuinen jo tässä vaiheessa, että kahvihetki Nokipohjassakin hylättiin ja kaivoin kahvin seuraksi säästämäni suklaapatukan evääksi kotimatkalle.

Mainokset

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s