Suon tuoksu

Muistan lapsuudestani kaksi tuoksua. Toinen on Koskenkorvan viinatehtaan tuoksu (kyllä, juuri SEN tehtaan. Naura vain…). Mökillä ulko-ovesta astuessa vastaan tulvi tuoreen leivän tuoksu kuin naapurissa olisi juuri leivottu ruisleipää. Mökki myytiin jo yli 15 vuotta sitten, mutta vieläkin vesi herahtaa kielelle jo pelkästä muistosta.
Toinen tuoksu on suon tuoksu. Olin aina mielessäni kuvitellut tuon tuoksun olevan peräisin kukkivista suopursuista, mutta nyt juhannuksena ymmärsin vihdoin että se onkin suon ominaistuoksu. Ja olin kaivannut sitä. Paljon!

Tällä hetkellä lähin kansallispuisto kotoani on Valkmusan kansallispuisto Pyhtäällä. Puistoon on matkaa vain noin 40km, mutta kuitenkin sen verran pitkälti että auton tarvitsee siellä käydäkseen. Hyvä näin, sillä muuten olisin siellä varmasti joka ilta imppaamassa suon tuoksua ja nauttimassa avarasta maisemasta! :)

Olen käynyt Valkmusassa nyt kahdesti. Pääsiäisenä ja juhannuksena. Lumella ja sulan maan aikana. Ja molemmilla kerroilla puisto on tehnyt suuren vaikutuksen!

Ja herättänyt hilpeyttä väkimäärillään. Valkmusa on yksi kävijämääriltään pienimmistä kansallispuistoista. Tästä huolimatta pitkoksilla tuntuu, että joka mutkan takaa tulee joku vastaan. Kun puistosta löytyy vain polku päivätuvalle ja 2,3km pitkä pitkospuureitti, keskittyvät ne vähät kävijät samoihin paikkoihin ja vastaantulijoita riittää. Pääsiäisen aikaan päästiin kokemaan sekin harvinaisuus, että kansallispuistossa piti seistä hetki puucee-jonossa!

Molemmilla kerroilla olen kiertänyt pitkosreitin myötäpäivään aloittaen mielettömän kauniista koivikosta. Juhannuksena kauniin vihreä-valkoisen maiseman jälkeen seuraavana oli vastassa kuivempi, suopursua ja männikköä kasvava pätkä ja pian päästäänkin hetkeksi kuivalle maalle. Seudulle tyypillisen kivikkoisen maaston pätkän jälkeen siirrytään taas ihailemaan suoluontoa pitkoksilla, jotka poikkeavat välillä kuivemmille ja välillä taas märemmille seuduille. Reitti tosiaan on pitkosreitti, vain muutamassa kohdassa poiketaan pois pitkoksilta ja muuten matkaa tehdään erittäin hyväkuntoisia pitkospuita pitkin.

Myötäpäivään kiertäessä alkumatka kulkee puuston seassa, mutta suolle tyypillisesti maisema on kuitenkin avointa. Sellaista mihin kotona Etelä-Pohjanmaalla on tottunut. :) Yli puolet reitistä taitettua saavutaan lopulta Valkmusa-nimiselle suolle ja maisemat aukeavat toden teolla. Jonkin matkaa taitetaan lähes puuttomassa maastossa.

Pienessä metsäsaarekkeessa, juuri ennen takaisin parkkipaikalle saapumista, kohoaa lintutorni. Tornin juurelta löytyy myös katettu pöytäryhmä (vai olikohan niitä peräti kaksikin). Kummallakaan kerralla en ole lintutornissa nähnyt valokuvaajia tai lintubongareita, mutta matkalla parkkipaikalle on tullut vastaan kuvaajia pitkien putkiensa kanssa. Paikka onkin sekä bongareiden että kuvaajien suosiossa, ei vähiten lintutornin lähistöllä asuvan kalasääsken ansiosta.

Pakko myöntää, että kyseisen linnun näkeminen houkuttaisi itseänikin ja tornista on tarkasti silmäilty maisemia pesäpuuta etsiskellen. Juhannuksena lämpötila olisi ollut suotuisa pidemmällekin tornissa päivystämiselle, mutta taivaalle vähitellen vyöryneet tummat pilvet ja sadetta lupaileva tuuli pakottivat jatkamaan matkaa. Ja hyvä olikin, että matkaa tuli jatkettua ajoissa, nimittäin alle kymmenen minuuttia autolle pääsystä ja vettä tuli kuin saavista kaataen.

Vaikka kalasääski (tuon linnun nimelle voisi kyllä tehdä jotain. Kalasääski eli sääksi vai oliko se nyt kalasääksi eli sääski vai miten se nyt meni, huoh!) ei vielä ole näyttäytynyt niin muuten Valkmusasta löytää eläinystäviä helposti. Nyt juhannuksena sisiliskoja sai melkein väistellä, niitä vilisi pois tieltä lähes joka toisella askeleella. Myös perhosia näkyi paljon. Alla olevassa kuvassa päivää paistattelee angervohopeatäplä, jonka puuhia aivan pitkospuiden vieressä seurailin pitkän aikaa.

Yksi mukava asia näinkin lyhyelle pitkoslenkille ovat tiheästi sijoitetut penkit. Maisemien ihailu, suon tuoksuttelu ja kahvin keitto on tehty helpoksi. Koska eihän retki ole mitään ilman eväitä! Keittelin muuten nyt juhannuksena ensimmäistä kertaa kahvit puruista tuolla Primus Lite+ -keittimelläni. Muuten hyvät, mutta perus suodatin Kulta Katriina ei ollut paras valinta. Nyt retkiruokakaappia on päivitetty espressokahvilla, joten sitä seuraavalla retkellä.

Penkeillä on mukava myös tarkkailla kansallispuiston vakituisia asukkaita. Eräälläkin penkillä vietin pitkän aikaa kuvaillen niin penkiltä verenhimoisesti takaisin tuijottanutta paarmaa kuin päivää paistatellutta sisiliskoakin.

Koska tämä etelän luonto saa vehreydellään ja runsaudellaan välillä pään pyörälle, palaan Valkmusan pitkoksille varmasti vielä monet kerrat tuttujen tuoksujen ja avarien maisemien perässä. Ja suosittelen vierailua ehdottomasti muillekin!

Mainokset

Sano jotain, jooko...

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s